Kolme päivää lempparikaupungissa

Piipahdin alkuviikosta Kööpenhaminassa. Norwegian tarjosi todella edulliset lennot (about 30 euroa suunta), joten kelpasi ottaa pieni irtiotto arjesta. Ja tällä kertaa kirjaimellisesti arjesta, sillä reissupäivät olivat maanantai, tiistai ja keskiviikko. 

Kööpenhamina on tuttu kaupunki, tämä taisi olla jo seitsemäs kerta Tanskan pääkaupungissa. Ensimmäistä kertaa vierailin Köpiksessä lukiolaisena, ja sen jälkeen reissuja on kertynyt säännöllisen epäsäännöllisesti. Useimmiten lentäen, mutta olen matkannut Kööpenhaminaan myös pakettiautolla sekä purjehtimalla.

Välimatkat ovat lyhyitä, joten keskustassa ja sen tuntumassa on helppo edetä jalan. Kolmessa päivässä ehti ottaa kymmeniätuhansia askeleita, auringonpaisteessa kelpasi tallustella. (Edellisellä joulukuisella Köpis-reissulla satoi viistoräntää 24/7.)

 

Tiistaina teimme retken Louisianaan. Modernin taiteen museo sijaitsee Humlebækissä noin 40 minuutin junamatkan päässä Kööpenhaminasta. Meno-paluu-lipun sekä sisäänpääsyn Louisianaan sai muutes varsin mukavalla diilillä Kööpenhaminen rautatieasemalta yhteishintaan 200 Tanskan kruunua.  

Louisianassa on 24.1.2016 asti esillä japanilaistaitelija Yayoi Kusaman retrospektiivi. Edellisellä visiitilläni vuonna 2013 Louisianassa oli Yoko Ono -retrospektiivi. Huikeita molemmat.

 

 

Museopäivän lisäksi reissuun kuului kiireetöntä kuljeskelua ympäri kaupunkia sekä hyvää ruokaa ja juomaa. Tällä kertaa skippasimme ikisuosikkini RizRazin, ja testasimme muun muassa paljon kehuja keränneen Mother-ravintolan Meatpacking Districtillä. Kannatti testata, paikka oli kaikkien kehujen arvoinen.

Koska tämän vuoden reissujeni teemana on ollut etsiä lankakauppa ja ostaa paikallista lankaa, niin marssimme toki jo aiemmalta Köpis-visiitiltä tuttuun paikkaan. Sympaattisen Sommerfuglen-lankakaupan hyllyillä nökötti todella laaja väriskaala tanskalaisia Isager Tvinni -lankoja, lopulta osasin päättää, mitä ostaisin (no okei, reissukaverini vähän avitti valinnassa). Samalla myös vähän naurattaa, että edellisessä postauksessa mainitsemani ei lisää lankaa -ajatus ei sitten kovin montaa päivää kestänyt...

Neulomusten suunnittelua

Olisi niin monta kivaa neuletyötä tarjolla, etten millään osaisi päättää, mistä aloittaa. Oikeastaan ainoa reunaehto on se, että langat työhön ovat jo omasta takaa. Ja sitä lankaahan piisaa, on kotimaista villaa eli Tukuwoolin Fingeringiä, islantilaista Istex Lettlopia, Beiroaa Portugalista... Lankapurkin pohjalla on nököttänyt jo suorastaan luvattoman kauan useampikin kerä Janne-sukkalankaa, ja taannoiselta reissulta Liverpooliin mukaan tarttui kuusi kerää Blacker Yarnsin shetlantilaista villaa.

Lisäksi jo heinäkuussa aloitettu Maasälpä-huivi on vielä about alkutekijöissään, joten nyt pitäisi pysytellä poissa Ravelrystä uusia ideoita (ja lankatarpeita) hamstraamasta. Tänään olin jo lähellä tilata Kerän joulukalenteritarjouksesta langat Cocoon-myssyyn, mutta järjen ääni voitti vielä tämän erän. Ensin valmiiksi jotain sellaista, johon on jo langat, ja sitten vasta lisää.

Shetlannin villasta voisin tehdä kirjoneulelapaset, samoin Beiroasta. Inspiraatiota kirjoneulekuvion suunnitteluun tarjoaa sympaattinen Siberi lilled -kirjanen, jonka hankin kesällä tallinnalaiselta lapaskauppiaalta. Se sisältää mallikerran moniin ihaniin kukkakuvioituihin lapasiin.

Lettlopi puolestaan taipuu hienosti kaulahuiviksi, ja Jannesta tulee tietysti junasukkia. Onneksi enää ei ole montaa viikkoa joululomaan - sitten sopii neuloa vaikka keskellä yötä.

Puikoilla: tuubihuivi

Edellinen yhden illan tuubihuivi tuli neulottua alkuvuodesta 2014. Langat seuraavaan tuubiin eli kolme vyyhtiä Kerästä ostettua Debbie Bliss Palomaa (näyttäisi muutes olevan alennuksessa!) ovat odottaneet puikoille pääsyä jo pitkään. Nyt tuli inspiraatio (ja joulu lähestyy, tästä tullee lahjatuubi).

Olin jo unohtanut miten mukava lanka tuo Paloma onkaan neuloa. Kympin puikolla etenee suorastaan hurjaa vauhtia - nimensä mukaisesti yhden illan neulomus siis. Tykkään myös tuubin tekstuurista (2 o, 1 o kiertäen, 1 n), ja olenkin tehnyt samalla ohjeella myös parimetrisen kaulaliinan, silloin lankana oli BC Garn Semilla Grosso.

Nyt puikoilla olevaa tuubihuivia olen yhden illan sijaan neulonut useampana päivänä aina hetken kerrallaan. Eilen hetki ajoittui iltapäivälle, ja samalla oli suorastaan pakko piipahtaa pihalla kuvauspuuhissa, aurinko paistoi niin kauniisti ennen laskemistaan.

Himmelihulluutta

Himmelikurssin jälkimmäinen kerta koittaa tänään, tavoitteena on saada pääsiäishimmeli valmiiksi. Tavoite lienee realistinen, sillä himmelit ovat pyörineet mielessä myös kurssi-iltojen välissä, ja pientä askarteluakin (=harjoittelua) on suoritettu. Sinooperissa oli myynnissä olkipusseja, joten nyt on testattu myös tuota kaikkein perinteisintä himmelimateriaalia.

Olkea sai käsitellä varovaisemmin kuin pillejä, sillä katkaistaessa olki halkeaa helposti pituussuunnassa. Pienet halkeamat menivät kuitenkin omasta laaduntarkkailustani läpi, ja lopputuloksena syntyi varsin soma joulukoriste.

Olkien halkeamista varmastikin estäisi niiden kostuttaminen, taidanpa kokeilla sellaista joku ilta. Kastelemisen puolesta puhuttiin myös Pirkko Kuuselan Himmelikirjassa, jossa materiaalina käytetään järviruokoa.

Himmeleihin tuntuu nyt törmäävän vähän siellä sun täällä. Mikkelin Kenkäverossa omenapuuhun ripustetuissa valoissa toistui tutun näköisiä oktaedrejä ja timanttikuvoita...

Sujuvaa kaupunkiliikennettä!

Marimekon muutaman viikon takaisista ystävämyynneistä löytyi verhokankaan lisäksi myös materiaalia uuteen matkakorttikoteloon. Etsinnässä oli napakka ja värikäs kangas, ja tällainen ei-niin-perinteinen kukkakuosi täytti kriteerit hienosti. Kuosin nimi on harmillisesti hukassa, mutta ehkä se vielä löytyy...

Kuosi itsessään oli jo mukavan räiskyvä, mutten malttanut olla koristelematta sitä vielä tilkkasen lisää. Ennen ompelukoneen esiinottoa kirjailin kankaaseen käsin pieniä "tehosteita". Koklasin kuvioihin myös hiljattain hankkimaani heijastinlankaa, mutta se oli turhan paksua, eikä asettunut tasaisesti. Niinpä vaihdoin nopsasti takaisin tavalliseen lankaan, ja hoidin loput kirjailut sellaisella.

Jotain heijastavaa kotelo kuitenkin kaipasi, joten kaivoin kaapista heijastinnauhaa. Sen sai ommeltua näppärästi kiinni koteloon - nyt kelpaa odottaa bussia myös loppuvuoden pimeydessä!

Homman nimi on himmeli

Henkinen mummo on innostunut kursseilusta oikein toden teolla. Alkusyksystä oli kirjansidontakurssi, viime viikolla neulekurssi ja tänään alkoi himmelikurssi! Uusien taitojen ohella kurssien parasta antia on se, että kun oikein keskittyy tekemiseen, unohtuu mielestä kaikki muu.

Matka kurssille oli tosi lyhyt, sillä pitopaikkana oli SisuPuoti Käpylässä, ihan mummon naapurissa siis. Ja koska kurssin nimenä komeili Moderni himmeli, oli materiaalina olkien sijaan pillejä. Se olikin oikein passeli ratkaisu, sillä pillit ovat paljon kestävämpiä kuin perinteinen himmelimateriaali. Harjoittelun tuoksinnassa olisi saattanut katketa oljenpätkä jos toinenkin... Pillejä on myös tarjolla joka lähtöön, kuosilla ja ilman.

Itse tekeminen oli aika helppoa. Eniten harjoitusta vaatii ainakin omalla kohdalla se, että saa pillit yhdistävän langan tai siiman sopivan napakalle, jolloin liitoskohdista tulee siistejä ja säntillisiä.  

Tässä näkyy ensimmäisen kurssi-illan aikaansaannos. Himmeli valmistunee toisella ja samalla viimeisellä kurssikerralla parin viikon kuluttua. Sitä odotellessa tulee varmasti kulutettua tovi jos toinenkin Pinterestissä, missä on ihanan runsaasti inspriraatiokuvia. Mummo ehti jo aloittaa oman Himmelit-boardin kokoamisen.

Väriensä puolesta mummon ensimmäinen himmeli on selkeä pääsiäishimmeli (kerrankos sitä vähän perinteitä uudistaa), mutta myös joulukoristeet kiinnostavat. Oktaedrit (eli nuo "pömpelit", joita himmelikuvassa näkyy yksi iso ja kaksi pientä) toimisivat jo sellaisenaan mukavasti joulukuusen koristeina.

Neulekurssilla

Mummo osallistui tasan viikko takaperin Lankakauppa Snurren neulekurssille. Aiheena oli islantilainen intarsianeuletekniikka, jolla muodostetaan väripintoja edestakaisneuleeseen. Intarsiatekniikalla onnistuu siis näppärästi yksittäinen kuvio, ei tartte tehdä koko kerrosta kuten kirjoneuleessa.

Kurssin veti Iina Tainiola, ja parituntinen vierähti tosi nopsasti. Nyt on tekniikka hallussa ja ekat intarsianeulomukset suunnitteilla. Mummo aikoo aloittaa kaulaliinasta, johon tulee geometrisiä kuvioita. Niitä suunnittellessa tuli googlailtua hakusanalla intarsianeule, ja vastaan tulikin kaikenlaista metkaa. Päällimmäisenä mieleen jäi Satumaisia silmukoita -blogin huikea Karhu-villapaita. Hillittömän hieno!

Värityskirja ja muita bongauksia

Aika kiitää taas sellaista vauhtia, ettei meinaa perässä pysyä. Viime yönä vaihtui marraskuuksi, ja sehän meinaa sitä, että ensi kuussa on joulu. Jösses sentään! Ikkunalaudalla nököttää jo muutama tuikkulyhty, ja keittiön ikkunaan on suunnitteilla jouluvalot. Ja glögiä, sitä voisi ehdottomasti jo lisätä kauppalistalle...

Ihan ekana voisi kuitenkin vaihtaa ikkunaan talviverhot. Mummon uusin kangashankinta on Maija Louekarin Kimpassa-kuosi, jossa toistuu Marimekon ja Kiasman viimevuotisen yhteisnäyttelyn ilme. Kangasta oli pakan verran jäljellä Marimekon ystävämyynneissä Herttoniemessä, mummo nappasi siitä mukaansa kolme metriä.

Nyt pitäisi osata enää päättää, pistäisikö ikkunaan viime vuoden tapaan Kaunis kauris -verhon, vai ompelisiko uuden verhon Kimpassa-kankaasta...

 

Marimekon ystävämyynnin lisäksi mummo on pistäytynyt myös Helsingin Kirjamessuilla. Sieltä tuli hankittua jo muutama joululahjakirja sekä jokunen uusi opus omaan kirjahyllyyn. 

 

Yksi hankinnoista on Mira Malliuksen mainio värityskirja Syksystä syksyyn. Suurin osa aikuisille suunnatuista värityskirjoista on ollut mummon mielestä sanalla sanoen rumia, tämä on toista maata. Kirjaa (tai oikeastaan vihkosta) myy ainakin Putinki.

Netti tulvii reseptejä, mutta ei voita keittokirjan selailua. Alex Niemisen ja Riikka Sukulan Vege!-kasviskeittokirja oli keikkunut toivelistalla jo pitkään, nyt se lähti mummon matkaan mukavan messutarjouksen siivittämänä.

Saas nähdä, tuleeko tästä kirjasta kokkailun myötä yhtä rakas kuin Saara Törmän somasta ja aika kotikutoisestakin Keittokomero ja huone -keittokirjasta. Sen mummo hankki ihan 2000-luvun alussa VR:n makasiinien Ruohonjuuri-myymälästä, joten kirjaan sisältyy ihan erityistä tunnearvoa. Siis sen lisäksi, että kirjasta on tullut kok(l)attua vuosien mittaan jokainen resepti. 

Erikoisetiketti

Kahvimylly jauhaa mummon ja papan keittiössä tiuhaan. Tai siis myllyllä jauhetaan, toimiihan se lihasvoimalla. Papuja ostettaessa mummo suosii mieluusti kotimaisia pienpaahtimoita, ja kivointa on tietty valita sellainen pakkaus, jossa on myös hieno etiketti. Esimerkiksi Rovaniemen kahvipaahtimon papusekoitus pitkospuineen on hirmuisen soma. 

Pääkaupunkiseudulla Rovaniemen kahvipaahtimon kahvia myy ainakin sympaattinen SisuPuoti Käpylässä. Henkinen mummo suosittelee!

Aikaansa edellä

Mummo ei keittiöönsä mitä tahansa pyyhkeitä kelpuuta. Kestosuosikki on Saanan ja Ollin Kauppareissu-mallistosta, liinavaatekaapissa nököttää myös useampi Marimekon keittiöpyyhe. Kaikkein eniten on kuitenkin Kaunisteen pyyhkeitä, eikä mummo voinut vastustaa merkin uutta 2016-vuosipyyhettä.

Huippujuttu, että nykyään on tarjolla ihania kuoseja ja printtejä - mummon lapsuudenkodissa miltei kaikki keittiöpyyhkeet olivat ruudullisia. 

Vuosipyyhkeen design on Marika Maijalan suunnittelema, ja värimaailma natsasi mummon keittiöön niin hyvin, että pyyhe pääsi käyttöön heti, vaikka vuodenvaihteeseen onkin vielä aikaa. 

Pikkuruiset junasukat

Mummon ystäväpiiriin syntyy syksyn mittaan useampikin vauva. Uusille tulokkaille on mukava neuloa junasukkia, vaikka ne varppina ovatkin alkuun ihan liian isoja. Pitänee ehkä koklata neuloa vieläkin pienemmällä silmukkamäärällä, perusohjeen mukaisesti kullakin puikolla on kymmenen silmukkaa.

Ohje itsessään on ihanan helppo, mummo muistaa sen jo ulkoa. Ja junasukkien tarina puolestaan, sepä vasta ihana onkin. Tarinaan voi tutustua ohjelinkin takaa.

Itse tein

Perjantaina piipahdettiin Lammassaaren suunnalla. Mikä siinä onkin, että arjen murheet unohtuvat pitkospuita tallustellessa?

Oli mukava retki ja ihana keli, ja itsetehty villatakki lämmitti syystuulen puhaltaessa.

This is England

Mummo piipahti viime viikolla Englannissa. Neljä kiireetöntä päivää ystävien vieraana Liverpoolissa tekivät tosi hyvää. Edes syysflunssa ei haitannut menoa - oli ihanaa kahvitella rauhassa, kierrellä ulkona kauniissa maisemissa ja siemailla myös muutama Gin & Tonic.

Reissun mittaan mielessä pyöri kolme kysymystä:
1. Asuvatko kaikki englantilaiset kaksikerroksisissa taloissa?
2. Miksi kaikkialla on kokolattiamattoa?
3. Eikö ylös-alas-suunnassa aukeavia ikkunoita ole ältsin vaikea pestä?

Yhtenä iltana vierähti hyvä tovi paikallisessa supermarketissa, oli ihanaa kierrellä hyllyjen välissä ja ihastella valikoimaa. Kodin maustehylly sai pientä täydennystä, samoin herkkuvarasto. Mukaan olisi tarttunut varmasti kaikenlaista muutakin, jos lentokoneen matkustamoon saisi yhä tuoda nesteitä. Voi niitä kauniita öljypulloja ja maapähkinävoipurkkeja. 

Eläinten ystävänä mummo tohkeili myös ystävien neljästä kissasta. Kaikki somia ja keskenään tosi erilaisia persoonia. Tässä napottaa Jerzey.

Rakkautta on

Rakkautta on kannatella lankavyyhtiä kun toinen tekee siitä kerää (vaikka se olisikin kaukana omasta lempipuuhasta).

Puikoilla: villatakki

Mummo on neulonut useammankin pikkuruisen villatakin. Kivoja ohjeita on tarjolla monta, esimerkiksi Kässänopen painajaisen neuletakki valmistuu tosi nopsasti. Itsellekin on tullut neulottua ensisijaisesti kaikkea pienempää, kuten lapasia, huiveja ja pipoja.

Pari vuotta sitten tekeillä oli myös ihana (ja aikuisten kokoinen) villatakki, mutta mitoitus meni pahasti pieleen. Purkuhommiahan siitä seurasi, ja langa muuttui sittemmin yhdeksi villapaidaksi, pariksi pipoksi ja pitkäksi kaulaliinaksi.

Ajatus itsetehdystä villatakista on kuitenkin kummitellut mielessä jo pidemmän aikaa, ja nyt tuntui löytyvän myös passeli ohje. Kun takkia neuloo kaula-aukosta alaspäin, onnistuu sovittaminen jo varhaisessa vaiheessa. Myös englanninkielinen neuletermistö alkaa olla jo varsin hyvin hallussa, joten mummo päätti pistää puikoille Louise Top Down -villatakin.

Toinen eli ensimmäinen hiha tuli tosin neulottua kahteen kertaan, kiitos hassun ajatusvirheen ohjetta lukiessa. Se toinen hiha valmistunee huomenissa, ja sitten pääseekin jo napinläpien kimppuun.

Tänä vuonna mummo aikoo toivottaa syksyn tervetulleeksi itsetehty villatakki niskassa!

Pikkukaloja!

Nämä somat pussukat saapuivat mummon luokse Barcelonasta. Alun perin Instagramissa vastaan tullut Don Fisher teki tuotteineen heti lähtemättömän vaikutuksen - ja toi mukanaan hirmuisen valinnanvaikeuden. Lopulta mummo valitsi tämän kalakolmikon värittämään arkeaan.

Etenkin meikkipussi kaipasikin jo päivitystä, ja pikkuruisin kala saa syödäkseen mummo avaimet. Eipä tartte enää varoa, että avaimet naarmuttaisivat laukussa esimerkiksi puhelimen näyttöä! Eilen tuli jo testattua kalapussukoita käytännössä, täytyy tunnustaa, että hymyilytti tavallistakin enemmän, kun tallusteli keskustassa kala kainalossa.

Vielä yksi kerros!

Dill tee -toppi edistyy mukavaa vauhtia. Näinä heinäkuun viimeisinä päivinä kelpaa keskittyä puuvillaneulomuksiin, Maasälpä-huivia ehtii neuloa myöhemmin.

Dill Tee

Mummo haaveili koko kevään We Are Knitters -setistä, siis ohjeista ja tarvikkeista somaan neulepuseroon. Viime viikolla nettiä selatessa silmiin osui alennuskoodi, ja kappas vaan, All the Happiness in a Kit -paketti oli pian matkalla Espanjasta kohti Suomea. 

Tänään se saapui, ja on juuri niin ihana kuin kuvien perusteella saattoi odottaakin. Kauniit, puiset puikot ja pehmeää puuvillalankaa. Niistä syntyy Dill Tee -toppi.

Yleensä mummo on tosi laiska neulomaan mallitilkkuja, mutta tänään iski tarmonpuuska. Mallitilkku syntyi helmineuleesta, jonka lisäksi toppiin tulee joustinneuletta ja sileää neuletta.

Kalajuttuja

Ulkomaanreissujen ohella mummo on ehtinyt myös mökkeillä Mikkelissä. Mökki on Puulan rannalla, ja aurinkoisena päivänä oli mukava käydä kokemassa katiskat. Kumpaisessakin polski monen monta ahventa, joista isoimmat napattiin talteen - ne päätyivät tuoreeltaan savustuspönttöön.

Savuahvenet olivat makoisia, mutta lohi on mummon suosikkikala. Uunilohi aurajuustolla on hurjan hyvää, ja sushimaailmassakin juuri lohinigirit ovat kaikkein parhaita. Lohi toimii myös kalakeitossa. Edellisestä kalasopan keittämisestä on kulunut suorastaan luvattoman pitkä aika, tartteekin korjata tilanne pian! 

Kaupan kalatiskillä tärppää aina, mutta mummo omaa myös varsin runsaasti kalastuskokemusta. Nuorempana tuli osallistuttua useampiinkin pilkkikisoihin, ja kotitaloustunnilla mummon käsi oli ensimmäisenä ylhäällä, kun tarvittiin vapaaehtoinen fileoimaan kala.

Eri kalojen tunnistaminen kuuluu ihan jo yleissivistykseen, ja jos haluaa ottaa muikut, silakat, ruutanat, säynävät ja kumppanit kunnolla haltuun, suosittelee mummo Sakke Yrjölän, Hannu Lehtosen ja Kari Nybergin kirjaa Suomen kalat. Miltei 300-sivuinen teos opettaa tunnistamaan kaikki vesistöjemme 71 vakituista kalalajia sekä satunnaiset vierailijat siihen päälle. Kustakin lajista on mukana hieno graafikko Sakke Yrjölän käsialaa oleva piirros.   

Tujakka tietokirja on ehkä enemmän aikuiseen makuun, mutta mummo aikoo tutkia teosta myös yhdessä kummilapsiensa kera.

Suomen kalat -kirja saatu blogin kautta.

Portugalin ihanin lankakauppa

  

 

 

 

 

Lissabonin reissun kohokohtiin lukeutuu ehdottomasti visiitti lanka- ja kangaskauppa Retrosariaan. Sen löytäminen tosin vaati hieman suunnistus- ja päättelytaitoja, mutta lopulta osuimme oikeaan rappukäytävään. Retrosaria on toisessa kerroksessa (tai kolmannessa, laskutavasta riippuen) osoitteessa Rua do Loreto 61, eikä kadulla ollut lainkaan opaskylttejä, vasta rapussa. Oikean rapun tunnistamisessa auttoivat värikkäät postilaatikot, joista olin nähnyt kuvan etukäteen. Ylös kerroksiin kiivettyään piti vielä soittaa ovikelloa, ja sitten oltiin perillä - lissabonilaisessa lankataivaassa.

Itse myymälä oli yhden huoneen kokoinen. Ei kovin iso siis, mutta kodikas, ja langat oli aseteltu kauniisti esille. Olin jo ennen reissua tutkinut netissä Retrosarian valikoimaa, ja ajatuksena oli ostaa nimenomaan portugalilaista lankaa. Tarjolla olisi ollut hyvät valikoimat myös mm. Noroa ja Debbie Blissiä, mutta niitä saa hankittua lähempää kotia.

Etukäteisgooglettelun perusteella paikallisista langoista kiinnosti eritoten Cobertor, mutta se osoittautui omiin tarpeisiini turhan karkeaksi. Lopulta päädyin kolmeen eriväriseen kerään Beiroaa. Niistä riittänee mainiosti kaksiinkin kirjoneulelapasiin, ja neuloessa on mukava muistella Lissabonin kauniita kaakelitaloja, aurinkoa ja lämpöä.

Kaupan haastava sijainti toi muuten mieleen ensivisiitin Tallinnan Karnaluksiin, sinnekään ei näkynyt opasteita talon ulkopuolella. Sittemmin tosin selvisi, että olin tallustellut ensimmäiset kerrat sisään takapihan kautta. Karnaluks-rakennuksen pääovella olisi ollut isot kyltit...

Ps. Kuvat otti pappa, ja tämä taitaa muutes olla ihka ensimmäinen postaus, jonka kuvissa mummo vilahtaa itse!

Ylös ja alas Lissabonin kujia

 

Mummo ja pappa viettivät muutaman päivän aurinkoisessa ja lämpöisessä Lissabonissa. Vaikka hiekkarantaakin olisi ollut tarjolla pienen matkan päässä, kuluivat lomapäivät kaupungin katuja ja kujia tallatessa. Huh, miten mäkinen kaupunki Lissabon onkaan! 

 

Onneksi saattoi pysähtyä istuskelemaan aina kun siltä tuntui, juomat olivat mukavan edullisia (ja viileitä). Tämä koppimopo juomineen nökötti Jardim Botânico da Universidade de Lisboa -puutarhan laidalla. 

Vastaan tuli myös ihania ruokapaikkoja, etenkin hampurilaispaikka A Cultura do Hamburguer (alkuruoaksi sai taivaallisen juustolautasen) ja tapasbaari Bebedouro olivat mummon makuun.

   

Kahvia reissussa tuli juotua yllättävän vähän (mikä siinä muutes onkin, että hotelliaamiaisilla kahvi on lähtökohtaisesti kamalaa?). Lämpömittari keikkui hellelukemissa, joten parhaiten maistui jääkahvi. Fábrica Coffee Roasters -kahvila teki niin lähtemättömän vaikutuksen, että sieltä ostettiin papuja myös kotiin.

 

Vaikka rannalle asti ei päästykään, niin reissuun sisältyi kuitenkin pieni junamatka. Sen kohteena oli Belem, minne matkattiin pastel de Belém -leivosten perässä. Pastéis de Belém -kahvilassa on valmistettu kuuluisia vaniljaleivoksia vuodesta 1837. Noin euron hintainen leivos oli suussasulava, etenkin kun sen pinnalle ripotteli ensin hieman kanelia ja tomusokeria.

Leivosten resepti on salainen, joten muualla Lissabonissa myydän kopioita, jotka kulkevat nimellä pastel de nata. Varmasti makoisia nekin.