31. heinäkuuta 2013

Kesän makuja


Herneet maistuvat ehdottomasti parhailta vastapoimittuina. (Kai poimia on oikea verbi herneiden keräämiseen?)


Hölskytyskurkut ovat suorastaan klassikko. 


Pari tattia ja kanttarelleja. Näiden jälkeen kerättiin vielä tovi ja koossa olivat ainekset makoisaan kastikkeeseen.

28. heinäkuuta 2013

Muhu!


Reissussa vietettiin yksi yö myös Muhun saarella. Majapaikkamme oli Koguvassa, josta löytyi myös pieni sympaattinen satama.


Sehän on mummo itse!


Juhan Smuulin patsas oli mummon makuun. Herra Smuul oli virolainen kirjailija.




Täällä me yövyimme, paikan nimi on Vanatoa.


Reissussa tuli bongattua todella monta koria ja halkopinoa. Mummo sai ne jopa samaan kuvaan. Haikaranpesiä sen sijaan ei näkynyt yhtään, mikä oli hienoinen pettymys.



Kalakohvikissa oli tunnelmaa.


Liivasta Koguvaan oli kymmenisen kilometriä. Autosta tai polkupyörästä olisi ollut apua, mutta me olimme reissussa jalan. Väliä ei silti tarvinnut kävellä, julkinen liikenne kun saarelta uupui, eivätkä taksitkaan kulkeneet. Aina järjestyi kyyti, kiitos avuliaiden paikallisten ihmisten.

27. heinäkuuta 2013

Saarenmaalla



Pärnusta matka jatkui Saarenmaan Kuressaareen. SYG Hostel tarjosi Hitchcock-henkistä tunnelmaa - ja koko reissun makoisimmat yöunet. 



Rannalla oli tivoli.



Laitteisiin ei sentäs menty, mutta karkkikojulla oli suorastaan pakko piipahtaa.



Tässä suunnitellaan päivän pyöräretkeä.


Mummon lomaan kuului oleellisesti päiväkahvi ja iltapäiväolut. Ja tietenkin neulominen!

Sade kastelee tenniskentän ikkunan takana


Tämän viikon viisi ensimmäistä päivää mummo lomaili Virossa. Ensimmäinen kohde oli Pärnu, jossa viiletettiin polkupyörillä ympäri kyliä. 


Mieleen tuli tiettykin Ultra Bran kappale Pärnu, etenkin kun keli oli tosi syksyinen. Kastuimme keskustassa, eikä rannallakaan ollut ketään. Maanantai-iltana pyöräiltiin majapaikkaan kaatosateessa. Onneksi kesä kuivaa sen, minkä kastelee.


Aurinkokin sentäs näyttäytyi välillä. Ja koska satoi, niin tulipahan käytyä uuden taiteen museossa.

Joensuun torilla


Mummon kesän tähänastisiin erikoishetkiin kuuluu ehdottomasti kahvittelu Joensuun torilla. Marttakahviosta sai kahvin lisäksi makoisia karjalanpiirakoita munavoilla. Pitäisikin taas itsekin aktivoitua piirakanpaistajana, edelliskerrasta on jo lähemmäs vuosi!

12. heinäkuuta 2013

Kasvihuoneilmiö!





Kasvihuoneilmiö Nummi-Pusulassa. Sitä ei voi selittää, se pitää kokea.


Bonuskuvana perinteisen snägärin valikoimaa. Paikka sijaitsee Kasvihuoneilmiöstä pääkaupunkiin päin, tarkkaa tietoa sijainnista mummolla ei ole. Hampurilainen oli hyvää, mutta kaikkein parhaalta maistuivat ystävien kesken jaetut ranskikset.

11. heinäkuuta 2013

Ihanin kahvila ikuna



Suomen Turku yllätti mummon jälleen kerran positiivisesti. Maanantaina päivällä kuljeskeltiin pitkin jokivartta, ja satuttiin kuin sattumalta ihanaan kahvilaan. Ihan kaupungin ytimessä oli suojaisa sisäpiha, jossa aika tuntui pysähtyneen. Kahvia sai kannuittain, ja piiras oli makoisaa. Maisteltiin useampaakin erilaista. Elämässä saisi olla enemmän tällaisia hetkiä.

Ruissalossa





Mummo vietti edellisviikonlopun Ruisrockissa Turussa. Auringonpaisteessa kelpasi festaroida.


Viikonloppuun sisältyi myös ruokaelämyksiä. Tässä siemaillaan valkkaria lasi-laseista kaalipiirakkaa ja sinappi-kurkkusalaattia odotellessa.



Reissulla tuli testattua myös Pizzarium. Peltipitsa oli herkullista, mutta jälkkäriksi valittu Nutella-pitsa ehkä hieman liian kokeellista mummon makuun. Pitsa pitsana ja nutella nutellana.

10. heinäkuuta 2013

Korkeasaaressa


Mummo on viilettänyt ympäriinsä niin vauhdilla, että kahvikin on pitänyt ottaa pahvimukissa mukaan. Kiirusta pukkaa ennen kesälomaa, joka muutes alkaa ylihuomenna!


Edellisviikolla ehti sentäs kummitytön perheen kera Korkeasaareen. Oli mainio kesäilta, mummon suosikeiksi nousivat karhut.

1. heinäkuuta 2013

Satoa tulossa


Pari viikkoa takaperin mummo haki ystävien luota Puistolasta kolme tomaatin taimea. Ne kulkivat passelisti kangaskassissa kotiin.


Tänään niitä kastellessa odotti yllätys - satoa pukkaa!