19. helmikuuta 2015

Tiikerille kaveri


Herra Tiikeri on kuulunut mummon jengiin jo parin vuoden ajan. 
 

Tämän vuoden alussa se sai kaverikseen Rouva Pandan, joka tosin odottaa vielä pientä asennusoperaatiota. Kumpaisenkin mummo on tilannut Etsystä.

18. helmikuuta 2015

Maailman paras läksiäislahja


Mummo on tosiaan ryhtynyt yrittäjäksi. Läksiäisiä vanhasta työpaikasta juhlittiin viime viikolla, ja voi huh, miten huikean läksiäislahjan työkaverit olivat hankkineet: kotimaisen Tukuwoolin villalankaa suoraan Lankakauppa Kerästä Tampereella.

Lämpimiä ajatuksia myös Kerän ihanalle Jonnalle, jonka mummo tietää olevan lankavalintojen takana!

17. helmikuuta 2015

Darth Vaderin valvonnassa



Olohuoneen hyllyssä, peräti kahden Darth Vaderin valvovien silmien alla, on mummon kirja-aarteita. Ihanimmat käsityökirjat on kiva kerätä omaan hyllyyn, ahkerassa selauksessa ovat olleet etenkin Jonna Hietalan Kerällä ja Molla Millsin Virkkuri. Kumpaisestakin kirjasta on jo testattu paria ohjetta.

Pian kirjat saavat kaverikseen Veera Välimäen Huivileikin, sähköpostilaatikossa odotti tänään tieto, että teos on postitettu mummolle nettikaupasta. Ennen tilaamista mummo ennätti käydä selaamassa Huivileikkiä kirjakaupassa ja ihaili myös muutamaa kirjan ohjetta Ravelryssä. Ainakin Harmaa ja liila -huiviin olisi jo langat valmiina.

Valittujen palojen Suuri käsityökirja oli puolestaan viime joulun paras lahja. Kirja on vuodelta 1985 ja varsinaisten ohjeiden sijaan siinä opetetaan erilaisia tekniikoita, kirjontaa, pistoja, pitsejä...

Kirjojen ohella hyllyn sisältöön kuuluu muutakin tärkeää. Darth Vader -avaimenperän ja -yövalon lisäksi hyllyssä on mm. Niiskuneiti-säästölipas ja muutama pieni muovihahmo mummon lapsuudesta. 


Eteisessä puolestaan nököttää tämä itä-eurooppalainen postimies. Hahmon tarkempaa alkuperää mummo ei tiedä, mutta se tarttui matkaan bratislavalaisesta tavaratalosta Slovakiasta.

Herra Postimies kuuluu ehdottomasti kategoriaan täysin turhaa ja aivan ihanaa, kuten Aamukahvilla-blogin Henriikka vastaavia turhakkeita kuvaili!

Pannu kuumana



Mummolla on uusi suosikkikahvi, tai oikeastaan kahvipaahtimo! Helsinkiläisen Kaffa Roasteryn paahtimo sijaitsee Punavuoressa, ja voi mitä ihania kahvisekoituksia siellä tehdäänkään. Etenkin Tauko on sekoitus juuri henkisen mummon makuun, voittaa juhlamokat ja tummatpresidentit 6-0.


Aiemmin mummo osti aina suodatinjauhatusta, mutta papujen jauhamisessa on oma viehätyksensä. Vuosikymmeniä vanha kahvimylly toimii vielä moitteetta, tosin sen käyttö vaatii hivenen hauista.


Mummon ja papan keittiössä on viime kesästä lähtien majaillut valkoinen Moccamaster. Muuton yhteydessä tehtiin keittiöremontti, eikä uuten kotiin kelpuutettu mitä tahansa keitintä. Aiemman kodin keittiöhän oli sen verran pikkuruinen, ettei kahvinkeittimelle oikein ollut sijaan. Siispä mummo joikin useamman vuoden ajan kotioloissa ainoastaan murukahvia ja harvakseltaan myös mutteripannukahvia.

Kesällä kuluikin useita iltoja kahvinkeittimiä googlaillessa. Loppujen lopuksi keitin löytyi kesälomareissulla Mikkelin Gigantin hyllystä - tuollaista valkeaa mallia ei näkynyt Moccamasterin omilla nettisivuilla lainkaan. Mutta kohtaaminen siellä hyllyjen välissä, se oli rakkautta ensi silmäyksellä, ja ostopäätös oli sillä selvä.

7. helmikuuta 2015

Kahvipöydässä

 

Parasta juuri nyt: tulppaanit, auringon valo ja kaunis kattaus!

6. helmikuuta 2015

Bingo!



Mummo irtisanoi itsensä ja ryhtyi yrittäjäksi - siksi blogin puolella on ollut nyt tovin verran hiljaista. Oman elämänsä (ja firmansa) toimitusjohtajana saa käyttää päivänsä kuten lystää, ja tänään hotsitti mennä bingoon. Hesari uutisoi Helsingin viimeisen bingon sulkevan ovensa helmikuun 15. päivä, joten senkin puolesta oli korkea aika suunnata Puotinharjuun.

Puhos eli Puotinharjun ostoskeskus nököttää Itiksen vieressä, ja Finnbingon pelihalli sijaitsee vielä ensi viikon loppuun asti sen ylätason A-käytävän alussa.



Kaikki muut bingoajat taisivat olla ihan oikeita mummoja.



Puotinharjun Finnbingossa oli elektroniset pelilaput, joten numeroiden merkitseminen ja bingojen ilmoitus tapahtui automaattisesti. Sinänsä vähän tylsää, mutta toisaalta pelin etenemistä oli metkaa seurata kahvikuppi kädessä. 

Suuria voittoja ei kohdalle osunut, mutta suurena aforismien ystävänä mummo muisteli nuorena kuulemaansa lausahdusta: "Se kenellä on onnea pelissä, hänellä ei ole onnea rakkaudessa."