13. joulukuuta 2015

Kolme päivää lempparikaupungissa


Piipahdin alkuviikosta Kööpenhaminassa. Norwegian tarjosi todella edulliset lennot (about 30 euroa suunta), joten kelpasi ottaa pieni irtiotto arjesta. Ja tällä kertaa kirjaimellisesti arjesta, sillä reissupäivät olivat maanantai, tiistai ja keskiviikko. 



Kööpenhamina on tuttu kaupunki, tämä taisi olla jo seitsemäs kerta Tanskan pääkaupungissa. Ensimmäistä kertaa vierailin Köpiksessä lukiolaisena, ja sen jälkeen reissuja on kertynyt säännöllisen epäsäännöllisesti. Useimmiten lentäen, mutta olen matkannut Kööpenhaminaan myös pakettiautolla sekä purjehtimalla.

Välimatkat ovat lyhyitä, joten keskustassa ja sen tuntumassa on helppo edetä jalan. Kolmessa päivässä ehti ottaa kymmeniätuhansia askeleita, auringonpaisteessa kelpasi tallustella. (Edellisellä joulukuisella Köpis-reissulla satoi viistoräntää 24/7.)



Tiistaina teimme retken Louisianaan. Modernin taiteen museo sijaitsee Humlebækissä noin 40 minuutin junamatkan päässä Kööpenhaminasta. Meno-paluu-lipun sekä sisäänpääsyn Louisianaan sai muutes varsin mukavalla diilillä Kööpenhaminen rautatieasemalta yhteishintaan 200 Tanskan kruunua.  

Louisianassa on 24.1.2016 asti esillä japanilaistaitelija Yayoi Kusaman retrospektiivi. Edellisellä visiitilläni vuonna 2013 Louisianassa oli Yoko Ono -retrospektiivi. Huikeita molemmat.
 
 



Museopäivän lisäksi reissuun kuului kiireetöntä kuljeskelua ympäri kaupunkia sekä hyvää ruokaa ja juomaa. Tällä kertaa skippasimme ikisuosikkini RizRazin, ja testasimme muun muassa paljon kehuja keränneen Mother-ravintolan Meatpacking Districtillä. Kannatti testata, paikka oli kaikkien kehujen arvoinen.

Koska tämän vuoden reissujeni teemana on ollut etsiä lankakauppa ja ostaa paikallista lankaa, niin marssimme toki jo aiemmalta Köpis-visiitiltä tuttuun paikkaan. Sympaattisen Sommerfuglen-lankakaupan hyllyillä nökötti todella laaja väriskaala tanskalaisia Isager Tvinni -lankoja, lopulta osasin päättää, mitä ostaisin (no okei, reissukaverini vähän avitti valinnassa). Samalla myös vähän naurattaa, että edellisessä postauksessa mainitsemani ei lisää lankaa -ajatus ei sitten kovin montaa päivää kestänyt...

2. joulukuuta 2015

Neulomusten suunnittelua

Olisi niin monta kivaa neuletyötä tarjolla, etten millään osaisi päättää, mistä aloittaa. Oikeastaan ainoa reunaehto on se, että langat työhön ovat jo omasta takaa. Ja sitä lankaahan piisaa, on kotimaista villaa eli Tukuwoolin Fingeringiä, islantilaista Istex Lettlopia, Beiroaa Portugalista... Lankapurkin pohjalla on nököttänyt jo suorastaan luvattoman kauan useampikin kerä Janne-sukkalankaa, ja taannoiselta reissulta Liverpooliin mukaan tarttui kuusi kerää Blacker Yarnsin shetlantilaista villaa.

Lisäksi jo heinäkuussa aloitettu Maasälpä-huivi on vielä about alkutekijöissään, joten nyt pitäisi pysytellä poissa Ravelrystä uusia ideoita (ja lankatarpeita) hamstraamasta. Tänään olin jo lähellä tilata Kerän joulukalenteritarjouksesta langat Cocoon-myssyyn, mutta järjen ääni voitti vielä tämän erän. Ensin valmiiksi jotain sellaista, johon on jo langat, ja sitten vasta lisää.


Shetlannin villasta voisin tehdä kirjoneulelapaset, samoin Beiroasta. Inspiraatiota kirjoneulekuvion suunnitteluun tarjoaa sympaattinen Siberi lilled -kirjanen, jonka hankin kesällä tallinnalaiselta lapaskauppiaalta. Se sisältää mallikerran moniin ihaniin kukkakuvioituihin lapasiin.

Lettlopi puolestaan taipuu hienosti kaulahuiviksi, ja Jannesta tulee tietysti junasukkia. Onneksi enää ei ole montaa viikkoa joululomaan - sitten sopii neuloa vaikka keskellä yötä.