31. elokuuta 2013

Kravatti!


Mummon käsitöitä koskevalle to do -listalle on tupsahtanut metka lisäys: virkattu kravatti.


Huivi puolestaan tuntuu etenevän välillä tuskastuttavan hitaasti, yhtä kerrosta neuloo varsin pitkään. Toisaalta silmukoitakin on puikolla lähemmäs 500... Mutta enää ei uuvu kuin pari hassua senttiä, ja sitten se on valmis!

Viikon varrelta




Viikko vierähti taas hurjaa kyytiä, vastahan oli edellinen viikonvaihde. Asiat ovat kuitenkin mukavalla mallilla, viikon varrella on ehtinyt hörppiä sopivasti kahvia, ja krysanteemikimppukin on yhä hyvässä kuosissa. 

28. elokuuta 2013

Kerällä



Mummon uusi aarre on Jonna Hietalan Kerällä-kirja. Se on selattu jo useampaan otteeseen läpi, enää tarttis osata päättää, että mitä ohjetta koklais ekana!

27. elokuuta 2013

Täytettä maljakkoon


Reilu viikko takaperin ostetut krysanteemit ovat osoittautuneet varsin kestäviksi. Tässä ne odottavat siirtoa toiseen maljakkoon. 


Alkuperäinen maljakko kun tarvittiin kodiksi tälle kimpulle, joka kotiutui lauantaina Hakaniemen torilta. Kukkia ei vaan voi olla liikaa!

26. elokuuta 2013

Koko sato


Kolmesta taimesta yksi teki satoa. Kaksi somaa tomaattia, tämä kuva on noin viikon takaa. 


Ja tämä on eiliseltä, jolloin mummo raaski syödä puolet koko kesän sadosta. Hyvää oli!

18. elokuuta 2013

UFO!


Tilkkumatkaaja HeidiBee kirjoitti UFOista eli kesken jääneistä töistä. Se sai mummonkin penkomaan omaa käsityölaatikkoaan. Yllätykseksi sieltä paljastui ainoastaan muutama "hieman vaiheessa" oleva työ. Pilvenreunalla-villatakki edistyi keväällä kivasti, mutta sitten sen neulominen hidastui. Takin neulominen on mukavaa, mutta paksu villalanka ei houkutellut kesän lämmössä. Katsotaan tilanne uusiksi, kun viileät syysillat ovat täällä. 


Tämä "tennissukkavillasukka" on odotellut itselleen kaveria jo useamman vuoden. Mummo neuloi sukan aikoinaan yhteen työjuttuun, ja kun siihen piisasi vain yksi sukka, niin toinen jäi tekemättä. Ehkä vielä jonain päivänä syntyy toinenkin...


Laatikosta paljastui myös tämä tekele. Kyseessä on sukkapuikoilla neulottava pipo, jonka voisi viimeistellä värikkäällä tupsulla. Eri asia sitten, minä vuonna viimeistely tulee tapahtumaan...


Huivia ei oikeastaan voi laskea UFOksi, sillä se valmistuu pian. Mummo vaan innostui kuvaamaan ihan jokaisen keskeneräinen neuletyön! Ja oma lukunsa on eräskin ryijy, jonka ompeluosa on kyllä valmis, mutta kuka höyryttäisi sen reunat ja viimeistelisi ne?

17. elokuuta 2013

Kukkakaupoilla



Ensin kahvit, sitten kukkakaupoille. Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului visiitti Hakaniemen torille, mutta mummo päättikin testata läheisen kukkakaupan valikoiman. Katsotaan, miten tämä kimppu pysyy kuosissa torin vastaavaan verrattuna.

14. elokuuta 2013

Yllätys puutarhassa


Se kypsyi sittenkin.

13. elokuuta 2013

Satoa




Syksy on pian täällä! Sen tietää siitä, että takapihan omenapuiden oksat alkavat notkua omenoiden painosta.

12. elokuuta 2013

Suvilahdessa




Viikonloppu kului Flow Festivalilla Suvilahdessa. Keikkojen ja kavereiden ohella yksi kohokohdista oli lauantainen ihana ateria ystävän luona ennen festarialueelle suuntaamista. Mikä siinä onkin, että jonkun muun kokkaama ruoka on usein kaikkein makoisinta? Ehkä sen tekee seura!

Kahvittelua



Mummo palasi viikko sitten lomalta töihin. Hektistä on ollut, mutta onneksi kiireen keskellä on välillä ehtinyt kahvitella kaikessa rauhassa.

5. elokuuta 2013

Juhlajuomaa


Avecin voi ottaa mukaan tai nauttia kahvin kera. Mummo valitsi lauantaina jälkimmäisen vaihtoehdon. Viikonlopun suunnitelmat menivät aikalailla viimehetkillä uusiksi, mutta silti kalenteriin ilmestyi illanviettoa ystävien kanssa sekä perjantaina että lauantaina.

Viikonvaihde oli hieno päätös onnistuneelle kesälomalle. Tänään tuntui myös mukavalta palata töihin, tervetuloa arki!

3. elokuuta 2013

Tuliaisia


Eilen mummo piipahti kylässä rakkaan ystävän luona. Mukana oli kassillinen tuliaisia - pieni parvi Angry Birds -pehmoleluja ystävän kolmevuotiaalle pojalle ja skumppapullo ystävälle itselleen. Vihaiset linnut olivat majailleet viimeiset pari vuotta mummon liinavaatekaapissa. Oli selvästi oikea päätös antaa ne eteenpäin, niin liikuttavaa oli seurata, kun kolmevuotias otti kaikki linnut yhtäaikaa syliinsä ja halasi niitä. Siten linnut kuulema rauhoittuivat, eivätkä olleet enää vihaisia.


Mukana kyläilemässä oli toki myös neuletyö, huivin ensimmäinen raitaosa on nyt valmis.

2. elokuuta 2013

Ihana F-hoone




Vielä muutama sananen viimeviikkoisesta Viron reissusta. Viimeinen etappi oli Tallinna, jossa mummo piipahti ensimmäistä kertaa ikuna käsityötaivas Karnaluksissa sekä ravintolassa nimeltä F-hoone. Omalla tavallaan huikeita paikkoja molemmat, seuraavalla Tallinnan visiitillä tulee varmasti käytyä taas molemmissa. 


Lauttamatka Helsinkiin kului neuloen. Huivi edistyy varsin mukavaa tahtia.

1. elokuuta 2013

Uusi tuttavuus



Nimittäin paahdetut vaahtokarkit. Törkeen hyviä!