28. heinäkuuta 2015

Ylös ja alas Lissabonin kujia


Mummo ja pappa viettivät muutaman päivän aurinkoisessa ja lämpöisessä Lissabonissa. Vaikka hiekkarantaakin olisi ollut tarjolla pienen matkan päässä, kuluivat lomapäivät kaupungin katuja ja kujia tallatessa. Huh, miten mäkinen kaupunki Lissabon onkaan! 



Onneksi saattoi pysähtyä istuskelemaan aina kun siltä tuntui, juomat olivat mukavan edullisia (ja viileitä). Tämä koppimopo juomineen nökötti Jardim Botânico da Universidade de Lisboa -puutarhan laidalla. 

Vastaan tuli myös ihania ruokapaikkoja, etenkin hampurilaispaikka A Cultura do Hamburguer (alkuruoaksi sai taivaallisen juustolautasen) ja tapasbaari Bebedouro olivat mummon makuun.


   
Kahvia reissussa tuli juotua yllättävän vähän (mikä siinä muutes onkin, että hotelliaamiaisilla kahvi on lähtökohtaisesti kamalaa?). Lämpömittari keikkui hellelukemissa, joten parhaiten maistui jääkahvi. Fábrica Coffee Roasters -kahvila teki niin lähtemättömän vaikutuksen, että sieltä ostettiin papuja myös kotiin.





Vaikka rannalle asti ei päästykään, niin reissuun sisältyi kuitenkin pieni junamatka. Sen kohteena oli Belem, minne matkattiin pastel de Belém -leivosten perässä. Pastéis de Belém -kahvilassa on valmistettu kuuluisia vaniljaleivoksia vuodesta 1837. Noin euron hintainen leivos oli suussasulava, etenkin kun sen pinnalle ripotteli ensin hieman kanelia ja tomusokeria.

Leivosten resepti on salainen, joten muualla Lissabonissa myydän kopioita, jotka kulkevat nimellä pastel de nata. Varmasti makoisia nekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti