29. heinäkuuta 2015

Kalajuttuja


Ulkomaanreissujen ohella mummo on ehtinyt myös mökkeillä Mikkelissä. Mökki on Puulan rannalla, ja aurinkoisena päivänä oli mukava käydä kokemassa katiskat. Kumpaisessakin polski monen monta ahventa, joista isoimmat napattiin talteen - ne päätyivät tuoreeltaan savustuspönttöön.

Savuahvenet olivat makoisia, mutta lohi on mummon suosikkikala. Uunilohi aurajuustolla on hurjan hyvää, ja sushimaailmassakin juuri lohinigirit ovat kaikkein parhaita. Lohi toimii myös kalakeitossa. Edellisestä kalasopan keittämisestä on kulunut suorastaan luvattoman pitkä aika, tartteekin korjata tilanne pian! 

Kaupan kalatiskillä tärppää aina, mutta mummo omaa myös varsin runsaasti kalastuskokemusta. Nuorempana tuli osallistuttua useampiinkin pilkkikisoihin, ja kotitaloustunnilla mummon käsi oli ensimmäisenä ylhäällä, kun tarvittiin vapaaehtoinen fileoimaan kala.

Eri kalojen tunnistaminen kuuluu ihan jo yleissivistykseen, ja jos haluaa ottaa muikut, silakat, ruutanat, säynävät ja kumppanit kunnolla haltuun, suosittelee mummo Sakke Yrjölän, Hannu Lehtosen ja Kari Nybergin kirjaa Suomen kalat. Miltei 300-sivuinen teos opettaa tunnistamaan kaikki vesistöjemme 71 vakituista kalalajia sekä satunnaiset vierailijat siihen päälle. Kustakin lajista on mukana hieno graafikko Sakke Yrjölän käsialaa oleva piirros.   

Tujakka tietokirja on ehkä enemmän aikuiseen makuun, mutta mummo aikoo tutkia teosta myös yhdessä kummilapsiensa kera.

Suomen kalat -kirja saatu blogin kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti