23. syyskuuta 2015

This is England


Mummo piipahti viime viikolla Englannissa. Neljä kiireetöntä päivää ystävien vieraana Liverpoolissa tekivät tosi hyvää. Edes syysflunssa ei haitannut menoa - oli ihanaa kahvitella rauhassa, kierrellä ulkona kauniissa maisemissa ja siemailla myös muutama Gin & Tonic.

Reissun mittaan mielessä pyöri kolme kysymystä:
1. Asuvatko kaikki englantilaiset kaksikerroksisissa taloissa?
2. Miksi kaikkialla on kokolattiamattoa?
3. Eikö ylös-alas-suunnassa aukeavia ikkunoita ole ältsin vaikea pestä?

Yhtenä iltana vierähti hyvä tovi paikallisessa supermarketissa, oli ihanaa kierrellä hyllyjen välissä ja ihastella valikoimaa. Kodin maustehylly sai pientä täydennystä, samoin herkkuvarasto. Mukaan olisi tarttunut varmasti kaikenlaista muutakin, jos lentokoneen matkustamoon saisi yhä tuoda nesteitä. Voi niitä kauniita öljypulloja ja maapähkinävoipurkkeja. 


Eläinten ystävänä mummo tohkeili myös ystävien neljästä kissasta. Kaikki somia ja keskenään tosi erilaisia persoonia. Tässä napottaa Jerzey.

4. syyskuuta 2015

Rakkautta on


Rakkautta on kannatella lankavyyhtiä kun toinen tekee siitä kerää (vaikka se olisikin kaukana omasta lempipuuhasta).

3. syyskuuta 2015

Puikoilla: villatakki


Mummo on neulonut useammankin pikkuruisen villatakin. Kivoja ohjeita on tarjolla monta, esimerkiksi Kässänopen painajaisen neuletakki valmistuu tosi nopsasti. Itsellekin on tullut neulottua ensisijaisesti kaikkea pienempää, kuten lapasia, huiveja ja pipoja.

Pari vuotta sitten tekeillä oli myös ihana (ja aikuisten kokoinen) villatakki, mutta mitoitus meni pahasti pieleen. Purkuhommiahan siitä seurasi, ja langa muuttui sittemmin yhdeksi villapaidaksi, pariksi pipoksi ja pitkäksi kaulaliinaksi.

Ajatus itsetehdystä villatakista on kuitenkin kummitellut mielessä jo pidemmän aikaa, ja nyt tuntui löytyvän myös passeli ohje. Kun takkia neuloo kaula-aukosta alaspäin, onnistuu sovittaminen jo varhaisessa vaiheessa. Myös englanninkielinen neuletermistö alkaa olla jo varsin hyvin hallussa, joten mummo päätti pistää puikoille Louise Top Down -villatakin.

Toinen eli ensimmäinen hiha tuli tosin neulottua kahteen kertaan, kiitos hassun ajatusvirheen ohjetta lukiessa. Se toinen hiha valmistunee huomenissa, ja sitten pääseekin jo napinläpien kimppuun.

Tänä vuonna mummo aikoo toivottaa syksyn tervetulleeksi itsetehty villatakki niskassa!