29. heinäkuuta 2014

Hangon auringon alla


Viime viikolla tuli tehtyä myös päiväretki Hankoon. Jösses, miten idyllinen kesäkaupunki se onkaan! 

Viime vuonna tuli viiletettyä hirmuisen monessa ulkomaan kohteessa, tänä vuonna mummo on pysytellyt pääasiassa Suomessa. Hyvä niin, sillä kotimaassakin on vielä hienoja paikkoja näkemättä.



Hankolaisessa rantapusikossa mummo bongasi nämä somat pyöräkorit. Samalla tuli hieman huono omatunto siitä, että oma pyöräilykausi on yhä korkkaamatta (mummon pyöräkorissa kun on niin ikää tekokukkia)... Onneksi vielä taitaa olla ihan hyvä tovi kesää ja suotuisia pyöräilykelejä jäljellä.

Allaskahvilassa



Lomalla tuli piipahdettua myös Allas-puutarhakahvilassa Katajanokalla. Ihana paikka, mummo suosittelee!

28. heinäkuuta 2014

Kahvit Lonnassa


Mummolla koitti tänään paluu arkeen, loma loppui ja toimisto kutsui. Onneksi on kasapäin mukavia lomamuistoja. Viime viikolla tuli tutkittua kotikaupunkia mereltä käsin. Yksi uusista tuttavuuksia oli pikkuruinen Lonna Suomenlinnan kupeessa. Siellä kelpasi siemailla päiväkahvia.



Somaa oli!


Saarella nökötti myös yksi frisbeegolfkori.

23. heinäkuuta 2014

Neula ja lankaa



Mummo järjesteli ompelulaatikkonsa. Samalla tuli päivitettyä listaus puikoista ja virkkuukoukuista. Se on tallessa kännykässä - listasta voi tiukoissa paikoissa (kuten Tallinnan Karnaluksissa) tarkistaa, minkä numeroisia puikkoja ja koukkuja omasta valikoimasta jo löytyy.

22. heinäkuuta 2014

Pelargonioita parvekkeelle


Nyt on, nimittäis pelargonioita parvekelaatikossa! Ja kun mummo kerran torille suuntasi, niin samaan syssyyn tuli ostettua myös kimppu keltaisia krysanteemeja.  

Veneretkellä


Mummo veneili eilen pitkin poikin Itä-Helsinkiä. Tuli ihmeteltyä Kruunuvuoren ränsistyneitä huviloita ja nähtyä monen monta hirmusomaa uimamajaa. Nälän yltyessä kurvattiin Liuskaluodon Skifferiin syömään pitsaa (tai oikeastaan liuskaa, kuten ruokalistassa luki). Mummon liuskassa oli vuodenjuustoa ja mansikoita, ältsin mainio yhdistelmä.


Ruoan jälkeen retki jatkui Pihlajasaaren kallioille, missä aurinko porotti ja retkijuoma maistui makoisalta.

Loma, parasta juuri nyt!

21. heinäkuuta 2014

Suihkun asentoa ei saa muuttaa


Yhtään taulua ei ole vielä uuden kodin seinillä, mutta se kaikkein tärkein kyltti on kiinnitetty kylpyhuoneen oveen. 


Kylpyhuone sai myös uuden kaapin...


...ja säilytyslokerikon. 


Näissä kuvissa Dorothee Beckerin vuonna 1969 suunnittelema Uten.Silo on vielä pahvilaatikossaan Turun kauppatorilla, jossa mummo ja pappa kävivät jäätelöllä ostosreissun päätteeksi. Kotiin päästyä pappa ruuvasi sen paikalleen kylpyhuoneen oven sisäpuolelle.

14. heinäkuuta 2014

Mansikkakausi!


Huh, mummo on ollut kiireinen! Kesälomaa on takana jo pari viikkoa, mutta vasta huomenna on ensimmäinen lomapäivä, jolle ei ole mitään suunnitelmia. Tai oikeastaan suunnitelmia on sillekin, muttei velvollisuuksia. Suuriin suunnitelmiin kuuluu kahvittelua ja kukkaostoksia Hakaniemen torilla.

Samalla voisi ostaa myös mansikoita, mummo pääsi jo marjojen makuun vieraillessaan viime viikolla Mikkelissä. Ne mansikat päätyivät kuitenkin kaikki parempiin suihin, pakkaseen ei riittänyt marjan marjaa. Onneksi mansikkakautta on vielä jäljellä.