28. huhtikuuta 2013

Messuilla


Mummo piipahti tänään Messukeskuksessa. Olikin melkoinen messukombo - kädentaitomessut, lapsimessut, PetExpo, OutletExpo ja lähiruoka- & luomumessut! Mukaan tarttui monenmoista eli parit karjalanpiirakat (syöty jo), porkkanasämpylöitä, Lapin Marian mehuja, korviset, kaksi puista nappia, Vaarallinen juhannus -kirja, Angry Birds -juomaa ja Regina-lehti (kaksi viimeksimainittua eivät maksaneet mitään).

Lapin Marian etiketit ovat niin somia, että raaskiikohan noita mehuja juoda laisinkaan...

27. huhtikuuta 2013

Hei hei talvi



Itsediagnoosi: kevätkiirus. Päivät ja viikot huristavat huimaa vauhtia eteepäin. Onneksi välillä ehtii ihastella lähikaupan remppaseinään ilmestynyttä jänöä sekä käydä tulppaaniostoksilla.

15. huhtikuuta 2013

Raitaa


Mummon viikko alkoi herkuttelulla. Liusketiellä oli ystävän lapsen yksivuotissynttäreiden rääppiäiset. Niistä tietämättömänä mummo vieläpä suuntasi paikalle leivoslaatikon kera, joten pöytä notkui herkkuja.  


Kakunkoristeet päivänsankarin mukaan. 


Yksi eilisistä kirppislöydöistä oli Marimekon raitapaita. Koko 160 cm, juuri sopiva mummolle!

14. huhtikuuta 2013

Yksityiskohtia




Kuluneella viikolla mummo on muun muassa käynyt kahdella French Filmsin keikalla, neulonut myssyä, kippistänyt skumppalaseja, syönyt naapurissa makoisaa kaalilaatikkoa, tehnyt löytöjä kirpputorilta, saunonut, rapsuttanut syliin hypännyttä Lisa-koiraa, käynyt pikkuveljen kanssa kaljalla, ajanut kuplavolkkarilla, silittänyt lakanoita, katsonut telkkaria ikiomalta sohvalta, herkutellut avokadovoileivillä, suunnitellut vapun viettoa ja bongannut turkoosin sydämen Mannerheimintieltä.

10. huhtikuuta 2013

Hoppu




Kiirettä pitää. Välillä tuntuu, että mummo ehtii käydä kotona vain kääntymässä, eli nukkumassa ja syömässä vähän ruisleipää. Viikonloppu hurahti työmatkalla Tallinnassa, ja nyt ollaan taas jo viikon puolivälissä. Minne maanantai tai tiistai oikein katosivat? 

4. huhtikuuta 2013

Sata lasissa



Huh, tämä on nimittäis henkisen mummon sadas postaus. Kippis sille! Ja kippis myös mummon uudelle sohvalle, joka saapui tänään.